Villi viikko

Viime viikko oli kiireinen, mutta huippu! Keskiviikkona soitimme ensimmäisen konserttisalikeikkamme Espoon Sellosalissa. En ole kova jännittäjä, mutta nyt jännitin koko päivän niin paljon että pissa meinasi tulla housuun useampaan otteeseen. Olin ihan varma ettei paikalle eksy sukulaisten lisäksi juuri ketään, mutta toisin kävi. 400 paikkainen sali oli tupaten täynnä. Mukana oli levyltäkin tuttu jousikvartetti (kiitti Esa, Annukka, Anette ja Sirkku!) ja taustalaulajat (kiitti Hanna-Maria, Jepa ja Jonnu!) Mikä ilta, lisää näitä!

Perjantaina käväistiin Lohjalla. Siellä taasen oli hiukka hiljaisempaa. Tämä tosin oli tiedossa jo etukäteen, sillä edellisestä Lohjan visiitistä oli aikaa vain kolmisen kuukautta. Tämän lisäksi Naapuribaarissa esiintyi Jukka Poika, tuo suuria yleisömääriä vetävä keikkajyrä. Well. you can´t win them all. Kotiin omaan sänkyyn yöksi valmistautumaan kotikenttäkeikkaan. Lauantaina hälytimme taas jousikvartetin paikalle ja pystytimme kamamme Helsinkiin Virgin Oilin lavalle. Oikein oli jonoa ovella ja meteli salissa sen mukainen! Jousikvartetti polkaistiin keikan käyntiin juhlallisesti Vivaldin Keväällä. Korkeakulttuuria! Sain bassosta päähäni ja Matilta katkesi kitaran kieli, loistomeno siis!

Sunnuntaina väsytti ihan julmetusti, mutta vielä oli hommaa hoidettavana. Hyppäsin siskon kanssa isän kyytiin ja ajoimme Tamperetalolle Iskelmäradion Iskelmägaalaan. Kannatti lähteä, kotiin lähtiessä kainalossa oli vuoden tulokas-palkinto! Esiintymisen lisäksi pääsin myös halailemaan ihania poikia, Antti Tuiskua ja Jonne Aaronia. Päivä päättyi siis selvästi plussaan puolelle. Hyvä viikko!